dippaa ja elämää

elokuu 27, 2007

Opetus ja oppiminen

Filed under: koodaus,opetus — mauso @ 8:24 am

Oulun yliopistossa opetuksen taso ei sentään ole aivan näin huono:

Privately Public – Worse Than Failure

Harvakseltaan on tullut vastaan niitä opettajia, jotka eivät oikeasti tienneet opettamastaan asiasta. Paljon enemmän niitä, joilla tietopuoli on täysin kohdallaan, mutta opetustaidot lapsen kengissä. Opettamisen taitoa voi oppia.

Myös oppimisen taitoa voi oppia, prohvessorimme Mika bloggasi äsken aiheesta: Opiskelumenetelmät kuntoon.

Olen samaa mieltä siitä, että oppiminen on opiskelijan vastuulla. Turha syyttää huonoa opettajaa. Mutta hyvän opettajan merkitystä ei kannata aliarvioida huonosti motivoituneiden oppilaiden innostamisessa. Erityisesti ruotsin opiskelussa tuntuu löytyvän monennäköistä asennevammaa suomalaisten keskuudessa. Huonoa motivaatiota perustellaan erinäisillä syillä, ehkä enimmäkseen sillä, että ruotsin kieltä ei tarvitse. Itselläni oli hyvät ja innostavat ruotsinopettajat sekä yläasteella että erityisesti lukiossa, millä oli ratkaiseva merkitys omaan innostukseeni. Se johti myös hyviin tuloksiin, joita en olisi todennäköisesti saavuttanut ilman hyviä opettajia.

Opetuksen ja opettajien laatuun kannattaa kyllä panostaa. Kaikenlaisia opetuksen laadun kehittämishankkeita tuntuu löytyvän yliopistostakin, mutta ne eivät näy kovin vahvasti käytännön opetustyössä. Harvaan luennoijaan on tarttunut tekemisen meininki. Luennot käydään sananmukaisesti vetämässä pois alta – joskus on opiskelijana sellainen tunne, että tuokin tuli opettamaan pakon edessä; ylevien ajatusten sijaan olikin lounastunti mielessä. Kurssien vetäjät harvoin asettavat selkeitä oppimistavoitteita, jotka käydään alussa läpi ja joiden mukaan eteneminen jatkuvasti tiedostetaan. Välikokeiden järjestäminen ovat hyvä askel tähän suuntaan, mutta eivät vielä yksinään ratkaise ongelmaa. Olli Silvenin käyttämä viikkotentti-malli Digitaaliset suodattimet -kurssilla on jo melko toimiva.

Luennointi on ollut usein sitä, että täyteen kirjoitettuja kalvoja luetaan suoraan, herättämättä yhtään mielenkiintoa aiheeseen. Vielä pahempi on tietysti, jos kalvot on melkein tyhjiä ja luennoija lukee edelleen suoraan niistä. Tämä heijastaa sitä, miten paljon luennoija todella arvostaa yleisöään ja omaa työtään. Mistä tällainen asenne opetusta kohtaan johtuu? Parhaat luennot, joilla olen istunut, ovat poikkeuksetta niitä, joilla yleisö ja luennoijat keskustelevat aiheesta. Luennoijan tehtävä on pitää yleisö aktiivisena, esittää sellaisia väittämiä, jotka nostattavat keskustelun pintaan. Varsinkin suomalaisyleisölle tämä on hankalaa, mutta ei lainkaan mahdotonta. Yleisö ehkä syttyy hitaasti, mutta kun keskustelu pääsee vauhtiin, turhat pidättelyt karisevat ja uusia oivalluksia syntyy. Parhaat oivallukset opiskeluaikanani olenkin saanut keskustelevilla luennoilla. Keskustelua voi herättää monella tavalla, esimerkiksi esittämällä karkean populistisia väittämiä tai kysymyksiä.

Itselleni on siunaus, että ohjelmointi, joka on monen tietotekniikkaa opiskelevan kompastuskivi, kiinnostaa ihan henk.koht., eikä Ohjelmoinnin perusteet tuottanut ongelmaa. Mulla oli mahdollisuus suorittaa se jo lukioaikana Helsingin yliopistossa, Arto Wiklan vetämillä kursseilla. Sen mitä olen Oulussa törmännyt ohjelmoinnin perusopetukseen, olen monille huokaillut, että kaikkien pitäisi päästä peruskurssilla Wiklan oppiin. Arton luennoilla jos ei opi, niin sitten ei missään.

edit: Tässä vielä ansaittua kunniaa Wiklalle: Magister Bonus -palkinto

5 kommenttia »

  1. Opiskelu on jo niin kaukainen asia (kröhöm), että en siihen aihepiiriin viitsi tässä tarttua. Ilmoitusluontoisena asiana vain, että Wikla on monipuolisuudessaan nykyaikamme nero. Hän on esimerkiksi taitava luutisti ja käsittääkseni myös rakentaa luuttuja. Kun suunnittelin oman luutun hankintaa olin useamman kerran yhteydessä Wiklaan ja hän johdatteli minut sen alan saloihin, lähettipä jopa omaan piikkiinsä minulle muutaman luutun piirustukset.

    kommentti Kirjoittanut ssorvari — elokuu 30, 2007 @ 11:07 am

  2. Wikla on kyllä loistava. Käärii kuulema sätkänkin keskustellessaan, vilkaisematta käsiään kertaakaan🙂

    Huomaa kyllä miehen intohimon luuttuamiseen, kun viitsii omaan piikkiin lähettää materiaaleja tuntemattomalle(?). Itekin tykkään kuunnella luuttumusiikkia. Wiklan vanhan musiikin sivut on joskus kauan sitten palkittu hyvästä laadustaan, ja hyvät näyttävät olevan edelleen: http://www.cs.helsinki.fi/u/wikla/music.html

    Saitko luutun hommattua?

    kommentti Kirjoittanut mauso — elokuu 30, 2007 @ 12:11 pm

  3. Valitettavasti luuttu jäi hommaamatta. Aikani asiaan perehdyttyäni, totesin, että en halua vain virittää soitinta vaan myös soittaa sitä. Siksi ostin kitaran. Jälkeempäin olen vähän harmitellut, silloin olisi vielä ehkä ollut aikaa opetella soittamaan sitä.

    kommentti Kirjoittanut ssorvari — elokuu 30, 2007 @ 7:28 pm

  4. >Parhaat oivallukset opiskeluaikanani olenkin saanut keskustelevilla luennoilla.
    >Keskustelua voi herättää monella tavalla, esimerkiksi esittämällä karkean
    >populistisia väittämiä tai kysymyksiä.
    Osut tällä kommentilla mielestäni naulan kantaan. Mielestäni oppiminen ymmärretään liian helposti pelkistettynä, opettajan ja oppilaan välisenä vuorovaikutuksellisena tilanteena, jossa tietoa tungetaan kalvotolkulla opiskelijaparalle päntättäväksi.

    Bloggaaja Ylianttilalta ehdotukseen ”kestävien pakaralihasten” menetelmästä tavallaan yhdyn: opppiminen ja sitä kautta uusien taitojen hallinta ovat ihmisen toiminnan tuloksia. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä takomista opi takomatta.

    Opiskelun ei kuitenkaan tarvitse olla luokkatilassa tapahtuva, muodollinen opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutustapahtuma. Näin ei kukaan ole väittänytkään, mutta sellainen ajatus syntyy helposti piilotajuisesti. Opiskelun sosiaalinen puoli kuten yhdessä tekeminen ja siis myös keskustelu (keinoina mm. mainittu provosointi) pitäisi ymmärtää osaksi opiskelua. Sosiaalisen tuen avulla voidaan päästä parempiin tuloksiin ja nopeammin.

    Vaikka nämä yliopisto-opinnot keskittyvät paljon sen oman alan asiantuntijuuden kartuttamiseen, ei pitäisi unohtaa, että opiskelun tavoitteena on paitsi opettaa lukemaan kirjoja ja käyttämään tietokonetta ja laskinta, tulisi niiden valmistaa myös asiantuntijana toimimiseen työelämässä. Asiantuntijuuteen kuuluvat mielestäni myös vuorovaikutus- ja keskustelutaidot. Ja nehän eivät pelkällä pakaralihastreenillä kehity!

    kommentti Kirjoittanut Kehityskelpoinen — syyskuu 12, 2007 @ 9:19 am

  5. Jostain syystä Kehityskelpoisen kommentti oli moderointijonossa ja huomasin sen vasta nyt. Anteeksi.

    Juuri sitä hain tuolla provosoinnilla tai populististen väittämien esittämisellä, että useimmat meistä eivät todellakaan opi parhaiten, jos faktat kerrotaan kylmiltään mahdollisimman tieteellisessä tai puhdasoppisessa muodossa. Eli jos luennoija yrittää uutta asiaa opettaessaan avata heti kerralla kaikki asiaan liittyvät luukut. Paremmin toimii jonkinlainen johdattelumenetelmä, jossa johdantona voi esimerkiksi käyttää (väittäisin, että melkein mitä tahansa) karkeita väittämiä, jotka saa opiskelijan ajattelemaan asiaa ja kiinnostumaan siitä. Sen jälkeen löytyy otollisempi maaperä kylvää itse asia opiskelijoiden mieliin.

    kommentti Kirjoittanut mauso — lokakuu 15, 2007 @ 9:32 am


RSS feed for comments on this post. TrackBack URI

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

%d bloggers like this: