Kesäloma on vietetty ja tuli kyllä tarpeeseen! Riippumatossa loikoileminen tekemättä mitään (kakkavaipatkin kuulema vaihtuu itekseen ku tarpeeksi kauan odottaa) on todellista lomaa. Samoin lettujen paistaminen isolla ystäväjoukolla ja halkojen hakkaaminen kuumana kesäpäivänä. Sitä vastoin Sellossa ja vastaavissa kauppakeskuksissa kiertäminen on tuskaa, joka on vain kestettävä, jotta loma sujuu loppuun asti sopuisissa tunnelmissa.
Asiaan. Ennen lomallelähtöä sain väännettyä viimeiset koulutehtäväni (jos yhen bumerangin korjausta ei lasketa…), eli 2 esseetä vapaasta aiheesta. Minulla oli kunnia olla opettajani viimeinen oppilas ennen eläkkeelle jäämistä.
Sen lisäksi että lomalla tuli läiskittyä kärpäsiä ja vähän muitakin ötökkiä, tässä löin nyt aiemmin luvatut kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Toinen esseistä oli aiheesta dippatyöpaikan hakeminen ja kirjoitin sen julkaistavaksi mun koulutusohjelman vuosilehdessä Ampparissa. Seuratkaa silmä kovana, sillä uusin painos ilmestyy tuolle sivulle lähiviikkoina… Tässä kuitenkin sneak peek malttamattomille – esseeni lyhentämättömänä ja kaunistelemattomana kaiken kansan luettavaksi. Se on kirjotettu nimenomaan Oulussa infoa opiskeleville, joten kaikki asiat ei ehkä muille aukea. Mutta siitä voi löytää yleishyödyllisiä ajatuksia työnhakuun liittyen.
Iso D ja työnetsimisen ihanuus
Miten kuvailisin loman tunnelmia? Pieni kuvakollaasi kertoo hiukan:

(klikkaa suuremmaksi)
Kuvat olen ottanu Canon Powershot G6:lla ja kollaasin tehnyt Picasalla.