dippaa ja elämää

heinäkuu 26, 2007

Lomalle ja reissuun

Aihe: d-työ, kuulumiset — mauso @ 10:34 ap

Dippablogi on kärsinyt inflaatiosta. Alkuperänen tarkotus jopa päiväkirjamaisesta seurantavälineestä ei oikein täytä enää tarkoitustaan. En tiedä kuinka moni tätä käy lukemassa (saahan tuolta toki tilastoja kaiveltua), mutta kun tietää että tätä lukee joku muukin, tulee kuvioihin julkaisukynnys. Mitä tahansa, varsinkaan huonoja kuulumisia dippatyön etenemisestä ei viitsi kirjoittaa.

Mietin loman jälkeen, voisinko lisäillä tänne vaikkapa pieniä pätkiä dippatyöstä sitä mukaa kun se edistyy. Lähinnä tekniikoiden esittelyjä tai käsitteiden avaamista. Ja tuo Kehityskelpoisesta napattu idea tilanneraportista, jossa kerron statistiikan avulla dippatyön etenemistä.

Nyt lähen kuluttamaan parin viikon lomalle loput isyysvapaista. Pakataan perhe autoon ja lähetään ajelee kohti Etelä-Suomea. Siellä on tarkotus viipyä koko loma-aika. Toivotaan aurinkoista elokuuta! Nyt toimistolla on (mukavan) hiljaista, kun suurin osa on vielä lomilla. Palatessa täällä on varmaan melkoinen vilske, joten siinä on sitten hyvä tilaisuus tartuttaa tekemisen meininki itseensäkin ja pistää dippatyön kirjoitus kuosiinsa!

heinäkuu 10, 2007

Miten tullaan ohjelmistosuunnittelun mestariksi

Aihe: koodaus — mauso @ 12:56 ip

Douglas C. Schmidt on kirjottanu lyhyen johdannon suunnittelumallien (design pattern) maailmaan. Siinä on hyvä analogia, suoraan lainaten:

Becoming a Chess Master:

  • First learn the rules
    • e.g., names of pieces, legal movements, chess board geometry and orientation, etc.
  • Then learn the principles
    • e.g., relative value of certain pieces, strategic value of center squares, power of a threat, etc.
  • However, to become a master of chess, one must study the games of other masters
    • These games contain patterns that must be understood, memorized, and applied repeatedly
  • There are hundreds of these patterns

Becoming a Software Design Master

  • First learn the rules
    • e.g., the algorithms, data structures and languages of software
  • Then learn the principles
    • e.g., structured programming, modular programming, object oriented programming, generic programming, etc.
  • However, to become a master of software design, one must study the designs of other masters
    • These designs contain patterns that must be understood, memorized, and applied repeatedly
  • There are hundreds of these patterns

Douglas C. Schmidt: Introduction to Design Patterns

heinäkuu 4, 2007

Loma lusittu tältä erää

Aihe: kuulumiset — mauso @ 10:34 ap

Viikon loma on siis lusittu ja niin hyvin pääs irti työ- ja opiskeluasioista että on kestäny vähän aikaa sopeutua työntekoon :) Tavoitteet heinäkuulle ja siitä eteenpäin on kyllä melko selkeät, että ei muuta ku tarttuu työhön ja tekee sen valmiiksi. Vähän piiskaa pitäis jostain saada että unohtaisi ulkona paistavan auringon ja lämpömittarin joka näyttää Oulussakin 25′C varjossa vain kerran kesällä… Heinäkuun lopun ensimmäistä deadlineä ja siitä alkavaa kahden viikon jatkoa isyyslomalle voi pitää hyvänä motivaattorina.

Määritelmä: software engineering

Aihe: määritelmät — mauso @ 10:28 ap

Kirjassa Software Architecture: Perspectives on an Emerging Discipline (Mary Shaw & David Garlan) on hyvä määritelmä käsitteelle software engineering: (lisää…)

Bloggaa WordPress.comissa.